IRC:n välityksellä tänään vastaani tuli Jason Calacaniksen kirjoitus "We Live in Public (and the end of empathy)". Kirjoituksessa Jason käsittelee internetin välityksellä tapahtuneita sosiaalisia tapahtumia jotka ovet useat päättyneet huonosti. Käsittelyssä on muun muassa Megan Meierin itsemurha, sekä vastaavanlaiset tapahtumat.

Kirjoituksessa mainitaan niitä valitettavia tosiasioita mitä olen itse vuosien myötä huomannut internetissä tapahtuvassa sosiaalisessa kanssakäymisessä. Olenkin tullut siihen tulokseen että suhtautuminen sosiaaliseen kanssakäymiseen internetissä eroaa suhtautumisessa kanssakäymiseen fyysisessä maailmassa. Tämä toki onkin luonnollista ja väittäisinkin että ongelma ei piile siinä, vaan siinä että internetissä tapahtuvaa sosiaalista kanssakäymistä ei pidetä samalla tavalla todellisena kuin muuten tapahtuvaa kontaktia.

Jos kanssakäyntiä ei pidetä ”todellisena”, eikä kontaktin toista osapuolta käsitetä oikeaksi ihmiseksi, eivät luonnollisestikaan enää päde normaalit sosiaalisen toiminnan lainalaisuudet. Tuntuu kun viestintää internetissä pidettäisiin välillä jopa vähän kuin pelinä: muut ovat vain tietokoneen hahmoja joille voi tehdä mitä tahansa. Ja varsinkin jos et koskaan tule tapaamaan toista osapuolta tai hänen läheisiään, on helppo olla ajattelemetta kommenttien, viestinnän ja muun seurauksia. Tämä ei päde ainoastaan ”anonyymiin puskista huuteluun”, vaan tällaista toimintaa tuntuu esiintyvän myös ihan omalla nimellä kirjoitellessa, esim. sähköpostissa tai muussa henkilökohtaisessa viestinnässä. 

Asian miettiminen ja toteaminen on helppoa: kuinka helposti toteaisit esim. jossain kadulla vastaantulijalle että ”vaatteesi ovat rumia, tyylitajusi on paska”?

Ja kuinka paljon helpompaa tämä olisi kommentoida jonkun blogiin?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton "Mitä nettikiusaaminen on" –artikkeli valottaakin sitä miten asiaan suhtaudutaan:

"Useassa avoimessa vastauksessa vähätellään pilkkaavien kommenttien merkitystä: vastaajien mielestä se on nettimaailmassa tavallista."

Ongelmahan tulee, jollei asennemuutoksia ala ilmaantua, vain pahenemaan kun ihmisten sosiaalinen läsnäolo ja verkostot siirtyvät enemmissä määrin verkkoon. Nykyisillä nuorisolla alkaa varmasti olla useitakin kavereita joita he eivät ole koskaan tavanneet kasvotusten, vaan sosiaalinen elämä on merkittäviltä osin sosiaalisten verkkopalveluiden ja pikaviestimien varassa.

Myönnän avoimesti olevani huolestunut