Tällä kertaa tekijänoikeusmaailmaa järisyttää tapaus Bookabooka, joka tarjoaa palvelun kirjojen jälleenmyynnille sekä vuokraukselle. Palvelua on tituleerattu kirja-maailman Pirate Bayksi sen jälkeen kun kirja-ala sekä TTVK lähtivät ristiretkelle palvelua vastaan. Moni bloggaaja onkin palvelusta jo blogannut, ja ilmaissut tukensa palvelun jatkumiselle (1, 2) ja asiasta on virallisen kannanoton tuottanut myös Piraattipuolue. Barrikaadeille on selvästi noustu.

Olenkin ensimmäisten joukossa myöntämässä että nykyisessä tekijänoikeusjärjestelmässä ei ole kaikki kohdallaan ja tapa millä tekijänoikeuksien haltijoiden etujärjestöt asiaa valvovat ja edistävät eivät välttämättä ole kovin hyviä tai tehokkaita, saatikka kehitystä edistäviä. En kuitenkaan toivoisi että tämän varjolla pyrittäisiin rikkomaan nykyistä lainsäädäntöä. Ja siitä kuitenkin on kyse, kunnes muutos tulee, on nykyinen lainsäädäntö se mitä meidän tulisi noudattaa. Valitettavan usein nyt "piratismikeskustelussa" tuntuu että omaa laitonta latausta perustellaan sillä että musiikki-, elokuva-, ja yleinen kulttuuriteollisuus toimivat kuluttajaa vastaan. Voi olla näin, mutta edelleen vastustan sitä että tällä oikeutetaan laiton lataus.

Mutta tuleeko muutos jos aina leikitään vanhentuneiden lakien mukaan? Ei välttämättä, mutta tuleeko se laki rikkomalla lakia, vai tuleeko tällöin tiukempia lakeja että lain rikkominen olisi oikeasti helpommin rangaistavaa? Lainatakseni Dilbertin luojan Scott Adamsin ajattelutapaa "think about which is more likely and you'll realize what will happen", päästään helposti ajatteluprosessissa eteenpäin:

Kumman luulet olevan todennäköisempää:

Suomen hallitus ja tekijänoikeusjärjestöt huomaavat laittoman materiaalin levityksen kasvaessa että toimintamallit ja ajatusmallit ovat jääneet ajasta jälkeen ja pyrkivät aktiivisesti muuttamaan lakia ja jakelukanavia jotta toiminta sallitaan ja sen ympärille voidaan rakentaa uutta.

vai

Suomen hallitus huomaa laittoman toiminnan lisääntyneen ja pyrkii tehostamaan sen kuriin saamista, koska hallitus ei voi missään tapauksessa antaa viestiä että laajalla laittomalla toiminnalla voidaan saada yleinen hyväksyntä asialle. Tekijänoikeusrikosten rangaistukset kovenevat ja operaattorit/tekijänoikeusjärjestöt saavat lisävälineitä "piraattien" kiinniottamiseen ja rankaisemiseen.

Valitettavasti luulen että jälkimmäinen on todennäköisempää.

Jottei kuitenkaan päästä liian kaukasi otsikon aiheesta, palataan Bookabookaan ja siihen miksi se ei välttämättä istu omaan oikeustajuuni. En missään nimessä vastusta yksityishenkilöiden harrastamaa kirjojen myyntiä, enkä edes silloin jos sitä tehdään tietyn verkkopalvelun välityksellä. Osto/myyntimielessä palvelu näyttäisi näppärältä. Se mikä tässä minua hieman ihmetyttää on kirjojen vuokraus. Kyllä tässä hieman itselläni nousee karvat pystyyn kun tienataan toisen tuotoksella. Tokihan tuotteesta on itse maksettu, mutta vuokrauksessa saat korvauksen lisäksi teoksen takaisin tietyn ajan päästä. Käsittääkseni kirjastot ja muut maksavat kuitenkin tekijänoikeusjärjestöille kirjoistaan erilaisen korvauksen kun kaupasta yksityishenkilön ostama kirja.

Mutta pitäisikö palveluntarjoajan sitten joutua ongelmiin? Periaatteellisesti ei. Palveluntarjoaja tarjoaa välineet tietylle toiminnalle, mutta ei luonnolisestikaan vastaa siitä mihin välineitä käytetään. Mutta jos välineet on erikseen suunniteltu toiminnalle joka on nykyisen lainsäädännön vastainen, mennään harmaalle alueelle. Ja vielä jos välineen avulla pyritään tekemään liiketoimintaa, mennään vielä pidemmälle sinne harmaalle alueelle. Bookabooka.fi-palvelua nimittäin pyörittää Bookabooka Oy, ja sivusto selkeästi tarjoaa mainostilaa myytäväksi, ja sivuilta löytyykin tekstilinkki tekstillä "Linkki vuokrattavana". Tässä ollaankin ongelman ytimessä.

Olisiko sitten oikea ratkaisu vetää alas bookabooka.fi? Todennäköisesti ei, mutta itse toivoisin että palvelun vuokrauskonseptia mietittäisiin uusiksi. Jos ajatus herää että miksi sitä pitäisi miettiä uusiksi, leikitellään tällaisella ajatuksella: perustan palvelun jonka avulla käyttäjät voivat vuokrata toisilleen DVD-levyjä esim. viikoksi ja DVD:t tarjoavat yksityiset käyttäjät, ei siis esim. Makuunit ja Filmtownit. Olisiko tämä hyväksyttävää? Monen mielestä varmaan ei, ja ajatusleikkiä ei tarvitsisi edes käydä pitkään. Miksi tämä sitten olisi hyväksyttävää kirjojen kohdalla?

On kuitenkin laillisia tapoja muuttaa toimintatapoja ja kehittää uusia jakelukanavia. Jos joku ei usko tähän, kehotan tutustumaan Spotify-palveluun.