Miksi se on aina niin, että kun on tilanteessa jossa ei pysty harrastamaan liikuntaa, motivaatio on siihen kaikkein kovin?

"Sitten kun mä taas voin liikkua niin kyllä rupeen käymään salilla!"

Ja sitten kun taas on useamman viikon tai kuukauden ollut kunnossa, ihmetellään että mitäköhän niille suunnitelmille taas tapahtui. Itse olen nyt käyttänyt tekosyynä viime aikoina tulehtunutta olkapäätä ja nyt seitsemää tikkiä samaisessa olkapäässä. Ja vankasti myös päätin että kun tikit olkapäästä saadaan pois, hommaan kuntosalijäsenyyden. Ei sillä että olisin lihava, oikeastaan en ole edes ylipainoinenkaan kuin hyvin lievästi, mutta valitettavasti olen ehkä hieman keskivartalopyöreä. Tämän lisäksi rasitteenani on hieman helposti tulehtuvat nivelet, kuten polvet ja olkapäät, jota voisi ennaltaehkäistä voimakkaammalla liikuntaharrastuksella.

Joten nyt pitää julkisesti uhota: kunhan taas olen liikuntakunnossa, alkaa lenkkeily ja salilla käynti. Ihan varmasti. Lihashuollon ja painonhallinnan lisäksi urheiluhan tunnetusti edesauttaa vierystilaa ja vähentää stressiä, joten tuonkin kannalta varmasti revin itseni salille loppukuusta!

Yeah, right. Uskon tuohon itsekin vasta kun itseni kuntosalilta löydän.