Tuomas Rinta

All good things must come to an end...

12.11.2010 - 14:22 / 10 kommenttia

Vuoden 2004 keväällä päässäni pyöri idea siitä, jos rupeasi kehittämään blogipalvelua suomenkielisille. Tällöin tarjolla oli lähinnä englanninkielisiä palveluita, eikä mikään niistä itseäni myöskään miellyttänyt. Idea alkoi kasvaa toteutukseksi, ja kesällä 2004 ensimmäinen versio Vuodatus.net -palvelusta näkikin päivänvalon ja blogini (jonka sittemmin olen arkistoinut), sai ensimmäisen julkisen kirjoituksen joka päättyi näin:

"Nyt olisi varmaan hiljalleen aika heittää linkkiä tästä jonnekkin muualle. Kiinnostaisikohan Pinserin kivoja ihmisiä?"

Pinserin Sami kirjoittikin mukavana ihmisenä aiheesta, ja siitä se kaikki lähtikin. En silloin olisi voinut kuvitella kuinka laajaksi palvelu kasvaa.

Nyt palvelussa käy viikoittain yli 250 000 eri kävijää lukemassa blogeja - joita onkin perustettu yhteensä yli 100 000 kappaletta yli kuuden vuoden aikana mitä palvelu on toiminut. Palvelun kehitys oli itselleni intohimon kohde, ja välillä heittäydyinkin ehkä liiallisesti kehitykseen mukaan. Vuodet ovat tuoneet myös mukanaan vastoinkäymisiä, ja välillä koin ne hyvinkin henkilökohtaisella tasolla - kyseessä oli kuitenkin minun palveluni, minun ajatuksestani syntynyt järjestelmä. 

2008 Vuodatus.net löysi uuden kodin yrityskaupan kautta, ja siirryin tällöin kokopäiväisesti kehittämään palvelua Iltalehden alaisuuteen. Tällöin aikaa löytyi vihdoin kehittää kunnolla, ja palvelu koki muodonmuutoksen vihdoinkin sellaiseksi kuin olin pitkään halunnut sen olevan.

Vuosia on mennyt todellakin useita, ja kesällä alkoi tuntua että olen antanut kaiken sen, mitä antaa voin, palvelulle. On aika katsoa eteenpäin, ja etsiä uusia haasteita. Tätä kautta nyt tieni viekin uuteen suomalaiseen start-up yritykseen Applifieriin, jossa titteliksi tulee Head of Product.

Vuodatus.net jatkaa, nyt vain ilman minua.

Kategoriat: Vuodatus.net

12.11.2010 - 14:22 |       10 kommenttia
SusuPetal kirjoitti 12.11.2010 - 21:00

Kiitos, Tuomas, näistä vuosista. Blogini Vuodatuksessa aloitin vuonna 2005 ja pääblogini on Vuodatuksessa pysynyt. Olen saanut sinulta tukea ja apua pähkäillessäni erilaisia juttuja, olet aina ehtinyt vastata, kuulla. Kiitos siitä.

Olet tehnyt haaveistasi totta ja uskon, että oma haave on kuin oma lapsi, vastoinkäymiset tuntee henkilökohtaisesti ihollaan. Onneksi myös ilot.

Hyvää jatkoa sinulle ja ennen kaikkea onnea uuden työpaikkasi johdosta!

Ja tietenkin, virtuaalinen ruusu :)

@-`-`----

pni kirjoitti 12.11.2010 - 21:58
Trevlig resa.
Timo kirjoitti 12.11.2010 - 23:35
Ja paljon onnea uusiin haasteisiin toiseltakin viisvuotiaalta vuodatuslaiselta.

Toivottavasti täällä vältetään blogilistan vallanvaihto seuraukset. Hyvä on mun ollut täällä ja tarkoitus on jatkaa omaan hiukan rauhallisempaan tahtiin.
Erkka Piirainen kirjoitti 17.11.2010 - 13:31
Kiitokset ja onnea matkaan :)
tiffany jewelery kirjoitti 20.12.2010 - 10:49
very time when I see those words, is full of happiness.I never thought you wanted to be a record, but always use the style of lonely youth so much sadness brushstroke outline. I just want to let so many strangers know I bumped the youth. Laughter and tears, pride, self-abased... I know, time flies,
Buy Teeth Whitening Kits UK kirjoitti 10.03.2012 - 08:52
I really liked your post (All good things must come to an end...). I don't have enough words to appreciate your work. I am really impressed. The person who created this post surely knew the subject well. Thanks for sharing this with us.
Increase Lean Muscle Mass kirjoitti 25.03.2012 - 11:16
Your blog is very interesting and fantastic, at the same time the blog theme is unique and perfect, great work. Your post (All good things must come to an end...) is very informative. One of the more blogs I've seen. It's my luck that I found his place, which is, in my search for a topic, I think you're a great blogger. Really like this type of interesting places.
Tuomas kirjoitti 23.04.2012 - 20:26
Testi
hair loss treatment kirjoitti 30.04.2012 - 07:38
Your post (All good things must come to an end...) has really inspired me to comment on it, thanks for putting this together & sharing with everyone. good to see this information in your message. Thank you very much, now I have a knowledge that I was looking for in my research. "Obviously it's a great post. Thanks for the valuable information and ideas and has provided here. keep it up... hope to see more from you in the near future :)
eye cream that works kirjoitti 10.05.2012 - 11:25
I’m impressed with your post (All good things must come to an end...), I must say. Really not often do I encounter a weblog that’s each educative and entertaining, and let me inform you, you could have hit the nail on the head. Your idea is excellent; the problem is something that not enough individuals are speaking intelligently about. I’m very happy that I stumbled throughout this in my search for something regarding this.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Jos rastitat tämän kohdan kommentoinnin yhteydessä, saat sähköpostiisi tiedon kun muut käyttäjät lähettävät kommentteja tähän samaan kirjoitukseen ja pystyt helpommin seuraamaan keskustelua tästä kirjoituksesta. Voit koska tahansa peruuttaa tämän tilauksen napsauttamalla peruutuslinkkiä joka löytyy jokaisesta sähköpostiviestistä joka tulee tämän toiminnon perusteella. Jotta viestien lähetys onnistuu, tulee sinun jättää sähköpostiosoite kommentin yhteydessä. Sähköpostiosoite ei näy julkisesti, mutta näkyy blogin ylläpitäjälle.
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Tietoa

Tuomas Rinta on sätänyt verkkomaailmassa 90-luvun loppupuolesta asti. Toimii päivätyössään, joka usein lipsuu myös illan puolelle, Vuodatus.net-palvelun vetäjänä Alma Mediassa.

Tämä on henkilökohtainen blogini jossa pohdin otsikon mukaisesti verkkoa, ilmiöitä ja verkkoilmiöitä.

Tilaa XML

RSS 2.0 -syöte

  • Kategoriat

    Kategoriat
    Ilmiöitä
    Kaikki muu
    Niksit
    Sosiaalinen media
    Tekniikkaa
    Urheilu
    Verkkoilmiöitä
    Verkkopalveluiden kehitys
    Vuodatus.net
    Yksityisyys
    Yleinen
    minipost
  • Arkisto

    Arkisto
    2010
    Marraskuu
    Lokakuu
    Elokuu
    Kesäkuu
    Toukokuu
    Huhtikuu
    Helmikuu
    Tammikuu
    2009
    Joulukuu
    Marraskuu
    Lokakuu
    Syyskuu
    Kesäkuu
    Toukokuu
    Huhtikuu
    Maaliskuu
    Helmikuu
    Tammikuu
    2008
    Joulukuu
    Marraskuu
    Lokakuu
  • Linkit

  • Uusimmat jutut

Firebug Theme by Blog Oh! Blog

Valid CSS! Valid XHTML 1.0 Transitional

Warning: MagpieRSS: Failed to parse RSS file. (Mismatched tag at line 44, column 8) in /www/v3/webroot/magpie/rss_fetch.inc on line 238
Vuodatus.net etusivu
Blogilista.fi
Monster.fi
Vierityspalkki
Arctic Startup
Tuhat sanaa
Mainos
Completed: Käyttäjien omien viestien muokkaus ja poisto foorumissa
Completed: Uudet blogipohjat online
Completed: Tiedostojen uudelleennimeäminen uploadin yhteydessä kuvagalleriaan
Added: Draft -mahdollisuus
Added: Tee loppuun ;)