Helsingin Sanomat uutisoi Sdp:n eduskuntaryhmän asettaman työryhmän muistiosta joka ehdottaa mm. poliisille työryhmää joka voisi soluttautua epäilyttäviin internetin yhteisöihin. Tämän hienon konseptin lisäksi työryhmä on ehdottanut että internetpalveluiden ylläpitäjät saatettaisiin samanlaiseen vastuuseen kun lehden päätoimittajat.

Tuo ensimmäinen kohta nyt aiheuttaa lähinnä huvittuneisuutta minussa, mutta jälkimmäinen aiheuttaa lievää levottomuutta ja ahdistusta siitä kuinka väärin jälleen poliitikot internetin näkevät.

Ensinnäkin, käyttäjien tuottaman materiaalin ennakkotarkistaminen siinä laajuudessa kuin Sdp esittää olisi käytännössä mahdotonta. Toki esim. HS.fi -palvelussa käyty keskustelu moderoidaan, mutta onko esimerkiksi blogipalvelun, kuten vuodatus.net, tekstien esitarkistaminen oikeasti järkevää saatika mahdollista sellaisilla resursseilla että palvelu voitaisiin pitää ilmaisena?

Käytännön haasteiden lisäksi päätoimittaja-ajattelu verkkopalveluissa tuo palvelun ylläpitäjille valtavan määrän vastuuta, mutta myös mahdollisuuden toimia mielipiteiden portinvartijoina. Paljon puhutaan internetin demokratisoivista vaikutuksista, ja kontrolloimalla materiaalin julkaisua, luodaan tälle selkeä este. Kuka takaa sitten että päätoimittaja-roolin saanut yksittäisen verkkopalvelun ylläpitäjä antaa tasapuolisesti eri mielipiteille tilaa?

Karsastan myös internet-palveluiden rinnastamista perinteiseen lehtimaailmaan; normaalissa toimituksessa päätoimittaja tietää ja tuntee toimittajansa ja voi luottaa näiden toimivan journalististen periaatteiden puitteissa. Internet-palvelussa ylläpitäjä joutuu toimimaan täysin tuntemattomien henkilöiden kanssa joiden tarkoitusperät ovat hämärän peitossa.

Surullisinta on kuitenkin se, että varmastikin Sdp:n työryhmän muistioon on voimakkaasti vaikuttanut viimeaikaiset tapahtumat, kuten Kauhajoen ja Jokelan tapahtumat, ja ongelmaa korjataan väärästä kohtaa. Mielipiteiden tukahduttamisella ei korjata pahaa oloa, sillä suljetaan silmät sille etteikö ongelmaa muka olisi.